HQ
HQ
Kuultuani vuosia sitten Baldur's Gate -pelisarjan jatko-osasta mieleeni palasivat fiilikset vuoden 2004 Baldur's Gate: Dark Alliance II -pelistä, joka on yksi parhaista kokemistani toimintaseikkailuista vuosien takaa. Kuultuani tulokkaan sisältävän vuoropohjaista taistelua olin alkuun pettynyt, sillä rehellisesti sanoen arvostan elävää toimintaa paljon enemmän kuin strategisia hienouksia ja vuoropohjaisuuteen nojaavia julkaisuja. Onneksi hyvät muistot esimerkiksi Divinity- ja Pillars of Eternity -pelisarjoista, ja teinivuosien seikkailut kavereiden kanssa vuoropohjaisen Tie Tähtiin 2300 -roolipelin parissa luolamestarin johdolla rohkaisivat tutustumaan tulokkaaseen lähemmin.
Ensivaikutelmat ovat erinomaisia: näyttävä latauskuva, monipuolinen valikoima asetuksia opastustoiminnoista pienempiin hienosäätöihin sekä uutta peliä aloitettaessa seitsemän valmista hahmoa. Toki myös oman hahmon saa luotua ja yksilöityä taustojen, kykyjen ja monipuolisen ulkoasun osalta. Ainoastaan kasvojen mallien osalta on menty mukavuusalueelle, sillä niitä on vain kymmenen jokaista hahmotyyppiä kohden. Yksityiskohtia on sen sijaan huomattavasti enemmän meikkaamisesta tatuointeihin, arpiin ja lukuisiin hiusmalleihin isoa värivalikoimaa unohtamatta.
Hyvin tyypillisesti seikkailun aikana saadaan ihailla mainiosti tehtyjä välivideoita, jotka pohjustavat tapahtumia ja antavat lisää lihaa luiden ympärille juonta täydentäen. Paikoin videoiden määrää on jopa hieman liioiteltu, mutta verkkaalla tempolla etenevälle seikkailulle se sopii mainiosti. Videot ovat kuin pieniä näytelmiä taisteluiden ja henkilöhahmojen kanssa käytyjen keskusteluiden lomassa. Oman ryhmän jäsenille jaankin vuolaasti kiitosta, sillä heitä ei voi lähimainkaan kuvailla perinteisiksi tietokoneohjatuiksi hahmoiksi, jotka latovat samoja puheenparsia tilanteesta toiseen. Lyhyesti voi tiivistää heidän olevan kuin aitoja ihmisiä, joiden käytös ja toimet muuttuvat henkilökemioiden, oman käytöksen ja valittujen puheenparsien mukaan. Tämän saa kokea etenkin silloin, kun leiriydytään parantelemaan taisteluissa aiheutuneita haavoja, ja jutellaan tuoreimmista käänteistä ja tapahtumista kumppaneiden kanssa.
Tämä on mainos:
Siitä Larian Studios kerää myös pisteet kotiin, että neljä matkakumppania saadaan liittymään mukaan alussa varsin helposti, kunhan ei paahda liian suoraviivaisesti eteenpäin. Opastusosio myös varoittaa tästä, että yksin tai harvemmalla porukalla on paljon heikommat mahdollisuudet selvitä. Vinkit voi halutessaan kytkeä pois päältä, mutta ei niiden näkymisestä liiemmälti haittaa ole. Alussa neuvovia tekstiruutuja kuitenkin ilmestyy ruudulle varsin tiuhaan. Pienen vinkin haluan jakaa aloitteleville seikkailijoille: kannattaa aidosti tutustua peliohjaimen pikavalintapolkuihin. Meno on paljon sujuvampaa, kun oikopolut hallitsee kunnolla.
Voisi sanoa, että tämäntyyppisissä peleissä tavarapaljous ei yllätä, mutta silti jos jonkinlaista härpäkettä on ripoteltu ympäristöön jopa häkellyttävän paljon. Rauhallisesta etenemistahdista huolimatta jo reilun viiden tunnin seikkailemisen jäljiltä reppuun kertyi toistasataa esinettä. Tätä voidaan osaksi selittää kleptomaanisen luonteenpiirteeni myötä videopeleistä puhuttaessa, mutta silti hämmästelin roinan massiivista määrää. Kaikella on toki hintansa ja rahaa kertyy kassaan tasaista tahtia, mutta siitä voi aina keskustella, onko se kaiken ajankäytön arvoista, kun selasin myytäviä esineitä kauppiaan luona lähes vartin verran. Osaltaan tämä selittyy Playstationin Dualsense-ohjaimella, joka ei mitenkään pärjää PC:n hiirelle nopeudessa ja käytännöllisyydessä. Tavaroille on onneksi laitettu suotimet, mutta huomattavasti helpommalla olisi päästy esimerkiksi automaattisella romun ja muun turhan tavaran tunnistussysteemillä, joka mahdollistaisi myymisen muutamalla klikkauksella ostajalle. Siitä kuitenkin isot pisteet pelinkehitystiimille, että X-näppäimen pohjaan painamalla oma hahmo osaa etsiä useamman metrin etäisyydellä monta soppea samanaikaisesti, jolloin keräily käy kätevästi. Tässäkin on tosin oma varjopuolensa, sillä ohjattava tiimin jäsen astelee omaa tahtiaan hyllyltä ja laatikolta toiselle, poimien osoitetun esineen vasta sitten. Nopeampi point and click -systeemi ilman animaatiota olisi parempi ja ennen kaikkea vauhdikkaampi. Tavaroita tarkasteltaessa näkee myös näiden arvon ja ominaisuudet, mutta ärsyttävänä puolena tietoruudut välkkyvät välillä ja häiritsevät tämän myötä lukemista.
Paikkojen tutkimista helpottaa huomattavasti kätevä ja yksityiskohtainen kartta, johon voi tarvittaessa lisätä myös omia merkintöjä saateteksteineen. Tummennetut kohdat paljastavat avautuessaan uusia alueita helpottaen matkantekoa kohti tuntematonta. Pelattavuutta parantavat myös pikamatkustuspisteet, joita voi käyttää sijainnista riippumatta. Oma erikoisuutensa ovat myös leirit, jollaiseen voi hypätä aina tarvittaessa. Välitankkauksen ja unien jälkeen seikkailu jatkuu samasta kohdasta, mihin jäätiin. Koskaan ei kuitenkaan voi tietää, mitä tulee eteen, ja tällainen yllätyksellisyys on yksi Baldur's Gate 3:n parhaista puolista. Eri tilanteisiin on myös usein tarjolla useita erilaisia ratkaisuja. Murtautuako sisään takaovesta? Vai yritetäänkö huijata vartija avaamaan ovi oveluudella? Ehkäpä sittenkin tiirikoidaan takaovi tai pusketaan voimalla lattialuukun läpi ja yllätetään sisällä olijat verekseltään? Tai sitten vain käytetään raakaa voimaa tahi magiaa hiiviskelyn jatkoksi. Tällaiset tilanteet kiehtovat aina, kun pelaajalle annetaan tilaisuus valita omanlainen ratkaisunsa. Tiettyjen puheenparsien valinta tai taistelutilanteessa tehty manööveri tosin vaatii aina 20-sivuisen nopan heiton boostereiden valinnan lisäksi, jollaisia tulee eteen ehkä liiankin usein. Tyypillisemmin nämä tapahtuvat kulisseissa etenkin taisteluiden aikana, jolloin ruutuun ilmaantuu esimerkiksi teksti "failed!" tai "saved!", noppaonnen mukaan.
Reilun 30 pelitunnin otannalla Baldur's Gate 3 on jo ehtinyt vakuuttaa uutukaisen ollessa yksi tämän vuoden parhaita julkaisuja. Korostan kuitenkin arvion alussa kertomiani sanoja, että arvostan livetoimintaa vuoropohjaisuutta enemmän, ja haikailen kovasti 19 vuoden takaisen Dark Alliance II:n aikoihin. Vanhemmalla iällä osaan silti arvostaa rauhalliseen tahtiin etenevää seikkailua, jossa saa vapaasti tutkia, taistella, tutustua uusiin ihmisiin ja käyttää mielikuvitusta tilanteiden ratkaisemiseksi. Oman kiehtovan maailmansa luovat luonnollisesti myös ihmissuhteet ja niiden kehittyminen tiimin sisällä. Tarjokkaita seikkailevaan porukkaan on toki enemmän kuin neljä kappaletta, mutta tavatut potentiaaliset maankiertäjät voi kutsua omaan leiriin, josta heidät voi nostaa halutessaan ryhmään mukaan. Myös siinä Larian Studios on toiminut fiksusti, että uusi jäsen porukassa ei ole tason yksi märkäkorva, vaan hänelle saa laittaa saman määrän kertyneitä kokemustasoja kuin ryhmässä oleville konkareille. Liian tiuhaan tahtiin uusia tasoja ei kuitenkaan sovi odottaa, mutta vastaavasti korotukset ovat merkittäviä joka kerta. Yhdessä asiassa on silti liioiteltu: kun hahmoni sai uuden tason, hänelle iskettiin eteen peräti 39 loitsua, joista sain valita 2. Tällainen jarruttaa paikoin hieman liikaa etenkin kaltaistani hifistelijää, joka haluaa valita vain ne parhaat vaihtoehdot ilman liian pitkää odotusta.
Tämä on mainos:
Arviota kirjoitettaessa on jo saatu muutama päivitys, jotka parantavat kokemusta entisestään korjausten myötä. Moninpelissä on kuitenkin syytä huomioida yksi asia: kuka tai ketkä heiluttavat tahtipuikkoa? Asiat kun voi hoitaa kuka tahansa muiden toimiessa vain kuuntelijoina ja neuvonantajina. Pieni varoitus on kuitenkin hyvä mainita: englannin kielen taito voi olla joillekin iso kynnys, sillä ilman riittävää ymmärrystä kokemus jää kovin vaisuksi.
Mikäli rauhallisempi ja strategisempi meno maistuu, pienet bugit eivät häiritse ja malttia riittää tavarapaljouden käsittelyssä, on Baldur's Gate III:n konsoliversio erittäin kovaa valuuttaa seikkailuroolipelien markkinoilla niin yksin kuin kavereidenkin kanssa.
